tiistai 6. lokakuuta 2020

Säitä pidellyt...

Hiljaiseloa Tukholman rintamalla. Vaikka säännöllinen reissaaminen on jäänyt, ollaan ainakin joulun alla haettu julmustia. Saa nähdä kuinka käy tänä vuonna.

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Slussen - taas puheenaiheena

https://www.youtube.com/watch?v=EdbBV1XP5gE

Tässä taas yksi kannanotto Slussen-suunnitelmiin. Saa nähdä mitä tästäkin tulee. Vääntöä on ollut jo vuosia.

(Yritin liittää videon suoraan blogiin, mutta Blogger ilmoitti, ettei videota löydy. Vaikka se on auki kirjoitushetkellä toisessa välilehdessä.)

lauantai 25. tammikuuta 2014

2013...

Oho! Yli vuosi kului, eikä mitään saatu tänne kirjoitetuksi. Vuonna 2013 me emme käyneet Tukholmassa kuin neljä kertaa. Saa nähdä kuinka käy tänä vuonna.

tiistai 18. joulukuuta 2012

Isabella avgår


Alkuun anteeksi kahdelle ja puolelle lukijallemme. Tämä blogi ei oikein ole ajan hermolla, kun tätä edellinen kirjoitus on kesältä.

Mutta täällä olemme taas hakemassa paahdettuja manteleita ja julmustia. Tällä kertaa yövymme vanhassa kaupungissa mukavassa hotellissa (vrt. edellinen postaus). Rica Gamla Stan on pieni ja mukava yömaja, vaikka kuuluukin isoon ketjuun. Samassa paikassa oltiin kolme vuotta sitten joulun alla.

Tänä aamuna meillä kävi hyvä tuuri ja saatiin huone heti aamusta. Täällä nyt odottelemme päivän valkenemista ja kauppojen aukeamista.

Ja sitten otsikkoon ja tuohon kuvaan: Isabella poistuu liikenteestä ja tämä oli meidän viimeinen reissumme sillä laivalla. Hyvin tuli uni, ilmastointi ei puhaltanut kylmää ja vessakin toimi. Kiitos ja hyvästi Isabella!

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Hotel Slarvig

Joopa joo, ei ollut aamiainen petraantunut eilisestä. Kaikki tarjoilupöydät oli edelleenkin likaisia, maito loppu, mehuautomaatista tuli vettä ym. ym. Servietitkin pääsivät loppumaan ja lisää niitä tuli vasta kysyttäessä - ja silloinkin kyyppari toi paperiliinoja vain toiseen tarjoilupöytään. Vaan näinhän sitä säästöä tulee, kun ei kallista tavaraa jaeta ihan kaikille!

Ulkona paistaa nyt aurinko ja paistetta katsellessa harmittelimme kokeilunhaluamme: Olisi pitänyt mennä Columbukseen, jossa on oltu monet kerrat. Siellä olisi nyt istuttu 1780-luvun sisäpihalla aamiaisella...

Mutta kohta lähdetään kaupungille kokemusta rikkaampana. Ja ehtoolla kotiin. Kaksi päivää on kulunut yhdessä hujauksessa, saa nähdä mitä ehdimme tänään. Modernassa ainakin pitää ehtiä käymään ja lehtikuvanäyttelyssä.

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Käytiin elokuvissa

Tänään oli ohjelmassa - matkailijat huonolle tuulelle saaneen aamiaisen jälkeen - päämäärätöntä flaneerausta kaupungilla.


Kävimme t-paitakaupassa, mutta siellä ei enää ollutkaan valikoimissa paitaa, jossa lukee "Atomkrig? Ja tack!" Joku atomisodan vastainen järjestö oli kuulemma vaatinut (olikohan uhkaillut ydinsodalla?) paitaa pois myynnistä. Myyjäkin oli pahoillaan, kun ironia on kielletty.

Katukuvassa ironiaa kuitenkin vielä näkyy:


Illalla käytiin elokuvissa. Kun nyt näyttää siltä, että Wes Andersonin Moonrise Kingdom ei ihan heti tule Suomeen, niin kun Victoria-elokuvateatterin ohi kävellessä huomattiin sen pyörivän siellä, niin käytiinpä se katsomassa. Oli hyvä.

Huomiseksi on luvattu poutaa ja lämmintä. Tänäänkin satoi välillä kaatamalla, onneksi istuttiin silloin Folkugagatanilla Oliven-pizzeriassa, jossa on hyvät ja halvat pöperöt.

5050

Hotelliaamiaiselle mennessä pitää muistaa ulkoa huoneen numero, koska sitä kysytään ruokalan ovella, eikä numeroa lue avainkortissa.

Clarion Stockholm -aamiainen on huonoin Tukholmassa syömämme hotelliaamiainen. Ensiksikin aamiaishuone oli likainen. Henkilökunnalla näkyi niin likaisia työvaatteita, että ei ne ole tänä aamuna voineet niin pahasti sotkeentua. Pikkulusikat oli loppu. Teepussit oli loppu. Irtoteetä oli purkeissa, mutta oli vain yksi lusikka. Kahvi oli laihaa. Ensimmäisestä omanamehuautomaatista tuli pelkkää vettä, toisesta mehun väristä vettä. Ja kaikkea muuta sellaista pientä...

Maisema oli kyllä hieno, ikkunasta näkyi siirtolapuutarhaan.

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Sommaren är inte här

Täällä sataa vettä. Ja lisää vettä lupaa sääennuste. Tässähän kävi nyt niin oudosti, että vastoin aiempien vuosien harrastuneisuutta me emme ole ehtineet käymään Tukholmassa ja Söderillä tänä vuonna juuri ollenkaan. Tämä on vasta toinen yhteinen visiitti tänä vuonna - rouva on sentään ehtinyt muutaman kerran enemmän täällä visiteeraamaan.


Nyt olemme vain kolme päivää Söderillä ja majailemme meille ihan uudessa hotellissa. Vikingin tarjouksissa oli Clarion Stockholm, tämä on aika uusi hotelli Ringvägenin ja Götgatanin kulmassa. Nyt jo parin tunnin oleskelun jälkeen voidaan sanoa suoraan, että toiste ei tulla. Ensivaikutelma oli lentokenttä: Aula on iso, lattia kalteva ja äänimaailma kuin Tatin elokuvista.

Kuva ei oikein kerro tunnelmasta, mutta tämä on vähän kuin 2001: A Space Odyssey + Roy Andersson. Aamupäivällä kalteva aula oli täynnä amerikkalaisia, iltapäivällä japanilaisia, jotka eivät osanneet käyttää hissiä.

Huone on linjakas ja trendikäs, mutta vaatekaappia ei ole ja vessassa on vain yksi pyyhekoukku. Paikat oli siivottu niin suurpiirteisesti, että vessan roskikseen oli jätetty kaljapullonkorkki ja nojatuolin takana nurkassa oli viinipullonkorkki. Näköala on oudon urbaani Södermalmin näkymäksi:


Mutta jatkoa seuraa. Viime kuussa kun poikkesimme päiväksi, niin silloin taas huomattiin muutama juttu, joista pitäisi muistaa kertoa...

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Hiljaiseloa

Pyydämme anteeksi kaikilta kolmelta ja puolelta lukijaltamme, ettei blogiin ole aikoihin ilmestynyt mitään uutta. Emme ole ehtineet Söderille edellisten vuosien vauhdilla.

Uutta odotellessanne voitte lukea Dagens Nyheterin entisen valokuvaajan Tukholma-blogia.

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Pommikoneet tulee!

Ensi yönä on taas toisen maailmansodan erään oudon tapahtuman merkkihetki. Helmikuun 22. ja 23. päivän välisenä yönä vuonna 1944 Neuvostoliitto pommitti Tukholmaa. Pommeja putosi Södermalmillekin.

lauantai 17. joulukuuta 2011

Vettä sataa edelleen

Sääennuste lupaa vettä ja räntää tällekin päivälle. Istuttiin äsken syömässä aamiaista ja katselemassa märkiä kadulla kulkijoita.

Tänään ajellaan paljon linja-autolla ja käydään kaupoilla ja näyttelyissä. Ei oikein tee mieli flaneerata kurjalla kelillä. Mutta eihän sitä reissua varatessa osannut arvata, että joulukuusta tulee tällainen.

Mutta asiasta toiseen: Eilen Åhlénsin kulmalla tuli taas mieleen, että missä on huuliharppumies? Muutamaan vuoteen tätä erikoisuutta ei ole näkynyt. Eilen mietittiin, että onkohan hän kuollut vai parantunut.

perjantai 16. joulukuuta 2011

Musta joulu...

...näyttää täälläkin tulevan. Lunta ei näy missään ja vettä on satanut pitkin päivää. Vähän aikaa sitten tulimme hotellille vanhasta kaupungista. Käytiin siellä katsomassa elävää joulukalenteria. Kalenterissa on siis ideana, että vanhankaupungin talojen ikkunat on kalenterin luukkuja ja kadulle kerääntyneelle yleisölle esitetään vartin ajan musiikkia ja puheita. Lähitalojen historiasta kertoili kirjailija Christopher O'Regan, joka muistutti, että melkein 800 vuotta vanhassa kaupungissa varjoissa liikkuu myös kaupungin kuolleet asukkaat.

Taidettiin niistä haamuista saada kuviakin aiemmin päivällä!

































Slussenin purkamisesta on tehty päätös. Sitäkin muuten joulukalenterin puhuja ehti esityksessään kritisoimaan. Katarina-hissi ei ole toiminut aikoihin ja muutenkin tunnelma Slussenin liepeillä oli kuin toisesta maailmasta.












Toisesta maailmasta puheen ollen: Sergelin torilla oli Siriuksen miesten avaruustukikohta!

Joulutorille menossa

Kotonakin olisi joulutori, mutta täällä on parempia paahdettuja manteleita. Hetki sitten tultiin laivalta hotellihuoneeseen ja nyt odotellaan paistaisiko aurinko tänään edes vähän.

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Syysretki

Edellisen postauksen otsikko oli toiveikkaasti Kesäkuvia 1, mutta eipä ole saatu aikaiseksi osaa kaksi. Syysretkellä käytiin jo marraskuun alussa, mutta eipä siitäkään saatu tuoreeltaan tekstiä aikaiseksi.

















Tässä tuttuakin tutumpi paikka lauantaiaamuna. Tästä meidän retkemme aina alkavat, kuvan oikeasta reunasta Folkungagatan nousee ylös ja alittaa Saltsjöbanan sillan.

















Marraskuu on ollut lämmin toisella rannallakin, puistossa ruusut kukkivat.

















Kustaa II Adolfin kuolinpäivä on Suomessa ruotsalaisuuden päivä ja tukholmalaisessa konditoriassakin Euroopan sotatantereilla melskannutta raggaria muistettiin.

















Södermalmin ulkopuolellakin poikettiin. Odenplanin metroasemalla on iso vitriini, jossa on vaihtuvia teoksia. Tällä kertaa kaapissa oli aaltopahvista tehty ISO kerrostalon pienoismalli.






















Vanhassa kaupungissa Köpmangatanilla oli jouluvalot. Ensikuussa syödään paahdettuja manteleita samoilla kulmilla!



















Säg ost!






















Tukholmassa ja erityisesti Söderillä on julisteita teipattu joka seinään. Nopealiikkeiset nuoret miehet maalarinteippirullineen niitä liimailee ja kadunlakaisijat roskakärryineen kulkee perässä julisteita irrottelemassa.






















Julisteiden ja tavanomaisten töhryjen lisäksi omaperäinen katutaide kukkii Söderillä. Tämä on parhaasta päästä: Ihan oikean näköinen liikennemerkki, jossa ukko on vaihdettu akaksi. Naishahmo ei ollut päälleliimattu tarra, vaan koko merkki oli yhtä ja samaa tarraa, ja vielä tosi huolellisesti tehty.

















Vanhempiakin kuvia käytiin katsomassa. Modernassa oli kassoja uusittu. Ennen oli ystäväyhdistyksen jäsenille oma kassa, mutta nyt ei ollut. Seisoimme kiltisti jonossa ja kassalla täti kertoi, että jatkossa voi mennä kassajonon ohi ja näyttää jäsenkorttia vartijalle ovella. Jassåå, onpa elitististä menoa...






















Näyttelyn kiertämisen jälkeen olikin jo taas hämärtynyt. Bussipysäkillä Ruotsin puolustusvoimat kehotti kävelemään, mutta me odotimme autoa.

maanantai 12. syyskuuta 2011

Kesäkuvia 1

Tässä muutamia kuvia viime kesältä. (Kuvat on suoraan skannerista ilman mitään säätöjä.)

Ölandsgatan

Slussen

Päärautatieaseman ihastuttava puisto.

Pålsundet, salmi Långholmenin ja Södermalmin valissä.

Kunstädgården.

Stortorget, Vanha kaupunki.

Turistit kuvaamassa.
Kuninkaanlinnan sisäpihan kahvilan vessa. Bajamaja aidan takana.

tiistai 9. elokuuta 2011

Kotona

Eilen tultiin kotiin ja pikkuhiljaa on jetlagista toivuttu. Sunnuntaina satoi. Aamulla tavaroita terminaalin säilytykseen raahatessa oli onneksi poutaa. Tavarat oli pakattu lauantai-iltana ja aamiaisen jälkeen tiskattiin, heitettiin roskat ja kierrettiin vielä kaikki nurkat ja komerot, ettei mitään vaan unohtunut.
















Viime vuonna tavaroita pakatessa päätettiin, että seuraavana kesänä otetaan kolmas tyhjä laukku mukaan, kun rojua ja kassia ja nyssäkkää tuntuu kertyvän. Laukkuja käytiinkin katsomassa ennen lähtöä, mutta sitten asia vain jäi, eikä muistunut mieleen - ennen kuin sunnuntaiaamuna.

Kolmannen laukun etu on siinä, että raahattavien kollien lukumäärä on tasan kolme, eikä yhtään enempää. Ja myös siinä, että laivalla tarvittavat tavarat: yövaatteet, hammasharjat, laivakengät ja kotimatkan vaatteet pakataan siihen. Näin ei ahtaassa hytissä tarvitse availla kuin yhtä laukkua.

Mutta meillä ei nyt sitten kuitenkaan ollut sitä kolmatta laukkua. Oli kaksi matkalaukkua. Kassi. Toinen kassi. Ruokakaupan kassi. Kameralaukku. Kylmäkassi. Käsilaukku. Olkalaukku. Ja onneksi aamulla ei tosiaan satanut, muuten olisi johonkin välikäteen pitänyt vielä saada mahtumaan sateenvarjot.

Tavarat saatiin kuitenkin kunnialla säilytyslokeroon terminaaliin. Säilytyslokeroista on mainittu aiemminkin. Lokeroiden vieressä on rahanvaihtoautomaatti, josta saa kymmenen kruunun kolikoita, mutta isompiin lokeroihin voi ja nykykurssilla kannattaakin käyttää euroja.

* * *

Viimeisen päivän ohjelmassa oli konsertti Riddarholmin kirkossa ja keskiaikamuseoonkin ehdittiin ensimmäistä kertaa! Museo on parlamenttitalon pihan alla Helgeandsholmenilla. Se perustettiin paikalle, josta kaivauksissa 1978-80 löytyi pätkä alkuperäistä kaupunginmuuria.

Viimeisinä päivinä Söderillä kierrellessä löytyi uusi romukauppa, josta olisi saanut ylihintaan kaikkea sisustuslehdistä tuttua tavaraa, kylttejä ja kapineita joka lähtöön. Kauppa oli vanhassa autotallissa Kocksgatanilla tai Åsögatanilla. Ei tarvinnut kuitenkaan ostaa, koska Hagassa käydessä löydettiin pientareelta rekisterikilpi ihan ilmaiseksi. Toisella pientareella olisi ollut tiskipöytäkin.

Kaupungilla kierrellessä kannattaa olla mukana paitsi kassi, johon matkamuistoja keräilee, myös bussiaikataulu ja kamera aina vireessä.


lauantai 6. elokuuta 2011

Aurinko paistaa

Nyt lauantai-illan ohjelmassa on pyykinpesua. Mukavampi tulla kotiin ilman likapyykkiä. Illalla pitäisi vielä pakata, niin että huomenna aamulla olisi laukut valmiina lähtöön.

Aurinkokin on paistanut iltapäivästä lähtien. Mentiin yhdeltä Marian kirkon kulmalle Hornsgatanille katsomaan Pride-kulkuetta. Siellä oli aika moni muukin.

Koko touhu näytti suomalaiselta vapulta. Ihmisillä oli eväät ja retkituolit ja viltit. Kulkueessa oli hassuja peruukkeja ja puolueiden lippuja. Jonas Gardell oli demarien riveissä. Mukana olivat muiden muassa sellaiset tunnetut homojärjestöt kuin Nissan, Tukholman liikennelaitos ja iltapäivälehti Expressen.

Välillä satoi pikkuisen vettä ja kun Expressenin auto oli mennyt ohi, melkein kaikille kadun vieressä seisoville katselijoille oli ilmestynyt kuin taikaiskusta Expressenin mainossadeviitat.

Kulkueen lopussa ajoi lakaisuauto ja rekka, johon vauhdissa kerättiin kaikki puomit ja muu liikenteenohjaustavara. Jäljelle jäi roskaiset jalkakäytävät ja humalaiset seurueet jatkopaikkaa miettimään.

Nyt ensimmäiset koneelliset pyykkiä on peseytyneet, pitääpä mennä heittämään ne kuivaajaan.

Aurinkoa odotellessa

Nyt lauantaiaamuna on ollut vaikea nousta ylös, kun kesä näyttää loppuneen. Taivas on pilvien peitossa ja lämpömittari parvekkeella näyttää nyt kello kymmeneltä +16. Nyt pitäisi asennoitua niin, että meillä on vielä pitkä viikonloppuloma Tukholmassa. Sää vain ei oikein innosta, vaikka ensimmäisen matkapäivän, viime viikon maanantain, pientä sadetta lukuun ottamatta sää on ollut loistava.

Eilen ennen kirkkokonserttia ihmeteltiin kuninkaanlinnan vahdinvaihtoa ja katsojien paljoutta, tänään saakin sitten ihmetellä monin verroin enemmän. Yhdeltä alkaa Pride-paraati.

Vaan kaipa sitä täytyy avata aamiaisen korkki, että päivä lähtee käyntiin!

perjantai 5. elokuuta 2011

Urkumusiikkia ja turisteja

Tänään kävimme kuninkaanlinnan kirkossa urkukonsertissa kuuntelemassa Bachia ja Buxtehudea. Oli muuten mukavaa, mutta vähän häiritsi laulusoolon aikana kirkon keskikäytävällä tepastellut ja isolla kameralla kuvaillut turisti, jonka vartija kyllä aika pian talutti ulos. Muutenkin konsertin aikana jotkut ramppasivat edestakaisin.

Muutaman kerran on tullut mieleen, että osa porukasta on ensimmäistä kertaa elämässään kalustetuissa huoneissa ja kivetyillä kaduilla. Haahuillaan ja törmäillään eestaas, bussiin ja bussista noustaan vailla kiireen kierää, hämmentynyt katse hakee opasta, joka taluttaisi seuraavaan kohteeseen.

Vaan sitten meidän haahuiluumme täällä suuressa maalikylässä. Långholmenin uimaranta jäi tänään väliin, kun aamulla nukutti liikaa ja sitten olisi tullut kiire konserttiin. Tänään on aloitettu jääkaapin tyhjennys ja syöty ihan liikaa, silti huomisellekin on jäänyt ruokaa ja mehua ja jäätelöä ja skumppaa ja juustoa ja roseviiniä enemmän kuin tarpeeksi.

torstai 4. elokuuta 2011

Torstai on toivoa täynnä...

...nimittäin että viikonloppuna olisi hyvä sää. Eilen ennuste manaili kylmää sadetta, mutta nyt näyttää paremmalta.

Kolme päivää enää jäljellä. Viime viikon alussa tuntui, että aikaa on vaikka mihin, mutta nopeasti päivät ovat kuluneet.

Tänään aloitettiin aamu Långholmenin uimarannalla ja aamiainen oli mukana. Huomenna taidetaan mennä myös rannalle, mutta ostetaan eväät rannan kioskista, joka mainosti jäätelön lisäksi voileipiä.

Iltapäivällä ajeltiin bussilla Tyresöhön grillipihviä syömään ja ihmettelemään friggebodia. Matka lähiöbussilla mäntymetsän keskellä olevalle omakotialueelle oli vähän normaalista kaupunkiflaneerauksesta poikkeavaa ohjelmaa.