keskiviikko 3. elokuuta 2011

Tänään taisi olla keskiviikko

Nyt olemme Tukholman elossa siinä vaiheessa, että päivät menevät sekaisin, eikä enää muistu mieleen mitä tehtiin ja koska.

Kahden viikon lomasta on enää neljä päivää jäljellä. Ja taas kävi niin, että juuri kun ollaan tavoille opittu ja hoksattu mistä kaupasta pitää juusto hakea ja mistä saa tosi halpaa salaattia jne, niin pitääkin ryhtyä pakkaamaan laukkuja kotiin lähtöä varten.

Tänäänkin kuljettiin kaupungilla. Pääasiassa Söderillä, mutta Östermalmillakin käveltiin. Aiottiin ajella vähän museoraitiovaunulla, mutta kun pääsimme Djurgårdsfärjanilla Djurgårdeniin pysäkille, niin hetken siinä odoteltuamme ja ihmeteltyämme huomattiin pysäkin aikataulunäytöstä, että ajolangat on pudonneet ja koko raitiovaunuliikenne on pysähtynyt.

Käveltiin sitten Strandvägeniä pitkin Konserthusetiin katsomaan Jussi Björling 100 vuotta -näyttelyä. Jos Björling kiinnostaa - ja ketäpä ei kiinnostaisi - kannattaa lukea Yrsa Steniuksen Kunnes siipi murtuu. Björling kuoli 49-vuotiaana.























Sitä ennen poikettiin täällä Söderillä Hornsgatanin alkupäässä olevaan Galleri Kontrastiin katsomaan valokuvia. Hienoja olivat. Åhlénsin alesta ostettiin kehyksiä, niin kotona saa valita tämän reissun omista kuvista kolme parasta kehyksiin.

Ei kommentteja: